Acapella yhtyeet Suomessa

Acapella vetoaa suureen yleisöön myös Suomessa. Yleensä Acapella-lauluryhmään kuuluu neljästä kuuteen eri äänialoin laulavaa jäsentä, joskin Acapellaa voi laulaa jopa yksinkin. Kuitenkin parhaimmillaan Acapella tarjoaa vahvan musiikkielämyksen eri ihmisten lauluäänten sointuessa upeasti yhteen. Acapellan harmoninen sointi jättää harvoin ketään kylmäksi. Acapella yhtyeet Suomessa ovat korkeatasoisia ja monet myös hyvin tunnettuja. Kuuluisimpia niistä ovat Lauluyhtye Rajaton, Seminaarinmäen mieslaulajat, Fork, Lauluyhtye Viisi ja Club for Five, joista monet ovat niittäneet mainetta sekä kotimaisilla kuin ulkomaan areenoillakin. Kaikki Acapella yhtyeet Suomessa eivät kuitenkaan toimi ainoastaan viihteen ja populaarimusiikin parissa. Myös klassisen musiikin puolelta löytyy osaamista. Esimerkiksi lauluyhtye Lumen valo on erikoistunut renessanssiajan vokaalipolyfoniaan ja Ring Ensemble taas laulaa Johann Sebastian Bachin musiikkia.

Acapella yhtyeet Suomessa

Acapella on lähtöisin italian kielen sanasta A Capella, joka tarkoittaa kappelia. Nimi juontaa juurensa laulun synnynsijoille, pieniin sivukirkkoihin eli kappeleihin, joissa ihmiset lauloivat keskenään kaikuvissa saleissa ilman urkujen säestystä. Acapellan juuret ovatkin juuri kirkkomusiikissa. Tuolloin kappeleiden upea akustiikka tarjosi hyvät puitteet laulaa ilman säestystä. Nykyisin maailmasta löytyy upeita konserttisaleja, joissa Acapella-esityksiä voidaan pitää. Joskin joskus tarvitaan avuksi jonkin verran äänentoistolaitteitakin. Tänä päivänä moni esiintyjä saattaakin pitää mikrofonia edessään ja yleisön seasta saattaa löytää miksauspöydän, jolla ääni käsitellään konserttisaliin sopivaksi. On myös yhtyeitä, joita harhaanjohtavasti pidetään Acapella-yhtyeinä, mutta joita kuitenkin säestetään. Kuuluisin esimerkki tästä on amerikkalainen The Manhattan Transfer. Suosituimmat Acapella yhtyeet Suomessa ovat kuitenkin aidosti A capella -yhtyeitä.

Nykyisin Acapella ammentaa tyylinsä lähes kaikista tyylilajeista, kuten rockista ja jazzista populaarimusiikkiin. Monet Acapella yhtyeet Suomessa ovatkin tulleet suosituiksi juuri laajan yleisön keskuudessa, kun ne ovat ottaneet ohjelmistoonsa tunnetuja ja suosittuja rock- ja pop-kappaleita. Acapella on varmasti luonnollisinta musiikkia, jota ihminen saattaa tuottaa, sillä soittimia ei tähän tarvita lainkaan. Kaikki ääni on lähtöisin ihmisistä ja parhaimmillaan laulua rytmittää taidokas Beatbox. Acapella yhtyeen perustaminen on helppoa eikä kalliita instrumentteja tarvita lainkaan – jos vain musiikin lahjoja ja lauluääntä riittää. Rytmin ja stemmat voi hoitaa beatboxilla, jossa käsiä yleensä pidetään kaikukoppana suun edessä tehostamassa ääniä. Acapella-lauluyhtyeen jäsenillä tulee olla kehittyneet lauluäänet ja taustalla tulee olla paljon yhteisiä lauluharjoituksia, jotta äänet saa sointumaan yhteen.

Rajaton ja Club for Five viihdyttävät

Tällä hetkellä ehkä suosituimmat Acapella yhtyeet Suomessa ovat lauluyhtye Rajaton ja Club for Five. Rajaton hakee jo nimessään ajatusta äänen rajattomuudesta. Kyseessä onkin kuusi todella lahjakasta laulajaa, jotka ovat yltäneet musiikillaan huikeisiin suorituksiin ja siten ylittäneet jopa mahdottomilta tuntuvia musiikillisia rajoja. Yhtye on kiertänyt suomalaisia ja ulkomaalaisia konsettisaleja jo yli 20 vuoden ajan, ja mukana on kuuluisia laulajia, kuten sopraanot Essi Wuorela ja Virpi Moskalo sekä Soila Sariola (altto), Hannu Lepola (tenori), Ahti Paunu (baritoni) ja Jussi Chydenius (basso). Yhtye soittaa laajasti eri tyylistä musiikkia aina hengellisestä musiikista jazziin ja poppiin ja sen on julkaissut jopa 16 albumia, joita on myyty niin Suomessa kuin ulkomaillakin.

Acapella yhtyeet Suomessa ovat toinen toistaan kiinnostavampia. Rajattoman lisäksi toinen tällä hetkellä paljon mainetta niitänyt suomalainen Acapella yhtye on Club for Five. Se perustettiin Helsingissä vuonna 2000. Yhtyeen kokoonpano on tämän jälkeen vaihdellut jonkin verran. Tällä hetkellä siinä laulavat lahjakkaat eri äänialoja edustavat muusikot Maija Sariola, Susanna Hietala, Jouni Kannisto, Tuukka Haapaniemi ja Juha Viitala. Eli yhtyeessä on viisi jäsentä nimenkin mukaisesti. Club for Fiven tavoitteena on jäljitellä laulamalla instrumentaalista musiikkia, eli tavallaan soittaa musiikkia ihmisäänellä. Erityisesti beatboxing on tyypillistä juuri Club for Fiven musiikille. Myös Club for Five on keikkaillut Suomen lisäksi paljon myös ulkomailla, kuten Kiinassa, Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Acapella yhtyeet Suomessa konsertoivat pitkin vuotta Suomessakin, ja jos olet kiinnostunut menemään konserttiin, kannattaa tarkistaa esimerkiksi Club for Fiven nettisivuilta tulevat keikat. Korkeatasoisia esityksiä on luvassa niin kirkoissa, konserttisaleissa kuin kesän musiikkifestivaaleillakin ympäri Suomea.

Acapella on nykyisin monen musiikkilajin tulkki

Acapella yhtyeet Suomessa ovat siis nykyisin monen eri tyyppisen musiikkilajin korkeatasoisia tulkkeja. Hengellisen ja klassisen musiikin lisäksi ohjelmistossa saattaakin olla monia popin, rockin ja jopa heavy metallin helmiä, jotka monet tunnistavat. Esimerkiksi Club for Five on tehnyt oman yksillöllisen tulkintansa Eppu Normaalin suositusta kappaleesta Joka ikinen päivä ja joka ikinen yö. Myös monet klassiset kappaleet ovat suosittuja. Esimerkiksi Finlandia-hymni on upeaa kuunneltavaa ja sopii hienosti vaikkapa satavuotisen Suomen juhlaohjelmistoon. Acapella yhtyeet Suomessa taipuvatkin hyvin monenlaiseen musiikkityyliin. Jos et pidä pop- tai viihdemusiikista, saattaisit kuitenkin pitää esimerkiksi lauluyhtye Rajattoman tulkitsemista hengellisistä lauluista. Acapella-yhtyeet ovat myös levyttäneet muun muassa joululauluja, ja tunnelmallinen laulanta sopiikin erinomaisesti monen juhlapyhän ohjelmistoon. Siksi Acapella vetää hyvin monen ikäistä yleisöä myös kirkkokonsertteihin eri puolilla Suomea.